Kokoomus piti eläkeläisille antamansa lupaukset

Oppositioon kahdentoista vallantäyteisen vuoden jälkeen jääneet sosialidemokraatit ja vasemmistoliitto ovat kommentoineet Vanhasen-Kataisen hallituksen ohjelmaa myrkyllisin sanankääntein. Siitä puuttuu heidän mukaansa vähän sitä ja tätä. Jos esimerkiksi Uutispäivä Demarin pääkirjoitusta olisikin uskominen (25.4.2007), niin vanhukset, sairaat, vammaiset ja lapsiperheet kuuluisivat hallitusohjelman suurten häviäjien joukkoon.

Totuus on kuitenkin nähtävä katkeran vaalitappion kirvoittaman oppositioretoriikan takaa. Onkin varmasti paikallaan tuoda esiin se, mitä kaikkea hyvää uusi hallitus on sisällyttänyt ohjelmaansa. Mitä sinivihreän hallituksen ohjelma sitten antaa esimerkiksi eläkeläisille ja vanhusväestölle?

Ensinnäkin koko hallitusohjelman tavoitteena on rakentaa entistä vastuullisempi, välittävämpi ja kannustavampi Suomi, jossa kansalaisten perusturvaa voidaan vahvistaa kautta linjan. Tämä edellyttää käytännössä sitä, että yhä useampi työikäinen ja työkykyinen suomalainen saa töitä ja pystyy siten osallistumaan niin yksityisen kuin yhteisenkin hyvän tuottamiseen. Työllisyyden parantaminen onkin uuden hallituksen selvä ykköstavoite.

Hallitusohjelmaan sisältyy myös koko joukko erityisesti eläkeläisiä koskevia parannuksia. Tähän välittämiseen liittyy mm. kirjaus kotikuntalain muuttamisesta. Vanhuksille ja vammaisille annetaan vihdoinkin oikeus valita vapaasti kotikuntansa. Ennen järjestelmä piti huolen siitä, että kulueräksi koettu vanhus tai vammainen ei voinut muuttaa asumaan perheensä lähelle.

Toiseksi uudistuksen kohteena ovat vanhustenhuollon palvelut, erityisesti kotihoidon vahvistaminen ja sitä tukevien palveluiden kehittäminen. Tätä ajaa mm. hoitotuen, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen, omaishoidontuen ja kotitalousvähennyksen yhteensovittamisen parantaminen. Hoitoa tarvitsevien valinnanvapautta kasvattaa toisaalta kunnallisen palvelusetelin käyttöalan laajentaminen mm. kotisairaanhoitoon vuoden 2008 alusta lukien.

Sinivihreä hallitus lisää myös oikeudenmukaisuutta. Kansaneläkkeitä korotetaan 20 eurolla, kuten kokoomus ennen vaaleja lupasi, ja jo vuoden 2008 alusta lukien. Eläkkeiden indeksikorotusten pohjana olevan kulutuskorin tarkistaminen vastaamaan entistä paremmin keskiveroeläkkeensaajan kulutusta sisältyy myös hallitusohjelmaan. Lisäksi on sovittu, että kaikkein pienimpien eläketulojen varassa elävien toimeentulon turvaamiseksi kehitetään nykyistä parempi malli.

Verotuksen oikeudenmukaisuuteen liittyy sekin, että eläkeläisten verotus alennetaan kaikilla tulotasoilla korkeintaan palkansaajien verotuksen tasolle. Ruuan arvonlisäveron alennus 17 prosentista 12 prosenttiin koskee niin ikään aivan kaiken ikäisiä.

Yllä olevaa listaa tarkastellessa ei voi kuin ihmetellä väitteitä mm. juuri ikäihmisten unohtamisesta. Hallitusneuvottelut, kuten politiikka yleensäkin, ovat kompromissien taidetta. Seuraavan neljän vuoden aikana vastuullinen markkinatalous on kuitenkin yhtä lailla meidän jokaisen puolella.

Ulla Karvo
kansanedustaja (kok)


Copyright © 2007... Arctic Need Oy