Vastuunkantaminen kuuluu kestävään politiikkaan

Politiikkaa ja varsinkin hallituspolitiikkaa on syytetty usein liiallisesta taipumuksesta managerismiin - pelkkään asioiden hoitamiseen ja päivittäiseen juoksuttamiseen vailla selkeitä aatteellisia päämääriä ja niiden tosiasiallista toteuttamista. Sen sijaan on kaivattu johtajuutta, joka erottaisi selvästi tärkeimmät tavoitteet ja valjastaisi koko yhteiskunnan konkreettiseen toimintaan niihin pääsemiseksi.

Viime maalisvaalien jälkeen onkin ollut paitsi hienoa niin myös mielenkiintoista olla tekemässä tällaista muutosta. Jälleen kerran on tullut osoitetuksi se, että mikäli poliittista tahtoa ja taitoa riittää, moneen ikuisuuskysymykseksikin leimaantuneeseen asiaan voidaan aidosti tarttua. Esimerkeiksi käyvät vaikkapa jo moneen otteeseen mainitut parannukset opiskelijoiden ja eläkeläisten asemaan sekä perintöverotuksen historiallinen huojennus tai vaikkapa perusopetuksen ja ammatillisen koulutuksen lisämäärärahat. Kaikki nämä ovat myös asioita, joista olemme saaneet kuulla kiitosta.

Ehkäpä mielenkiintoisinta mutta myös haasteellisinta on kuitenkin ollut vastata siihen kritiikkiin, jota joihinkin sinänsä yhteisiksi koettuihin tavoitteisiin pyrkiminen on herättänyt. Erityisesti energiaverotuksen ja työllisyyspolitiikan uudistuspyrkimysten kohdalla onkin tullut punnittavaksi se, mistä olemme mahdollisesti valmiita maksamaan tai luopumaan jonkin uuden edun hyväksi. Kuinka paljon nykyistä enemmän bensiini saisi mielestämme maksaa siten, että kannattaisimme vielä ilmastonsuojelua, tai miten suuren dynamiikan lisäyksen olemme valmiit hyväksymään työvoimapolitiikassa työllisyyden aidoksi parantamiseksi?

Energiaverotuksen sinänsä vaatimaton korotus ja työllistämismäärärahojen kohdennuksen uudelleentarkastelu ovat toki vain yksittäisiä välineitä lähtökohtaisesti hyvin moniulotteisten haasteiden ratkaisemiseksi. Ennen kaikkea ne ovat kuitenkin todella konkreettisia keinoja, joilla asioihin voidaan puuttua ongelmien yksinomaisen nimeämisen sijaan. Osana muiden toimenpiteiden kokonaisuutta ne ovat myös varmasti parempi vastaus haasteisiinsa kuin Mauno Koiviston aikanaan esittämä näkemys siitä, että "tarttis tehdä jotain".

Niin kaikkia etuuksia kuin velvoitteitakin jaettaessa kysymys tulee aina myös niiden oikeudenmukaisesta jaosta, yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta. Alueiden ja ihmisten erilaiset kulutusprofiilit ja tarpeet on huomioitava - ja huomioitava joka suuntaan tasapuolisesti. Paras apu perustella ja vaatia meille Lappiinkin edelleen tarvittavia erityisratkaisuja onkin osoittaa myös oma valmiutemme osallistua kohtuudella yhteiseen vastuunkantamiseen.

Ulla Karvo
kansanedustaja (kok)


Copyright © 2007... Arctic Need Oy