Lapin Kokoomus: Palkkatasa-arvon edistämisen tulee olla yhteinen tavoite

Perjantai-iltana Rovaniemellä kokoontunut Lapin kokoomuksen piirihallitus tukee hallituksen ja työmarkkinaosapuolten pyrkimyksiä työelämän palkkatasa-arvon lisäämiseksi ja paheksuu opposition sisäisesti ristiriitaista kritiikkiä aiheeseen liittyen.

- Vaikka ratkaisuun ei olekaan vielä kaikilta osin päästy, kokoomuksen aloitteesta syntynyt korjausliike on jo johtanut kuntatyönantajan tarjouksen nousemiseen jopa lähes 13 prosentilla seuraavan kahden ja puolen vuoden aikana. Tämä on kiistatta merkittävä ensiaskel koulutettujen naisvaltaisten alojen palkkauksen parantamiseksi, emmekä taatusti olisi yltäneet tähänkään tulokseen ilman kokoomuksen aktiivisuutta ja sen yhtenä ilmentymänä esittämäämme valtionosuuskannustinta.

Piirihallitus ihmetteleekin opposition arvostelua toisaalta siitä, että hallitus on ylipäätään yrittänyt ohjata palkkaneuvotteluja erityisesti koulutettuja naisvaltaisia aloja huomioivaksi, ja toisaalta siitä, että valtio ei ole puuttunut vieläkin enemmän.

- On varsin kaksinaamaista valittaa palkkatasa-arvon puutteesta ja samalla sanoutua irti omien parannusesitysten teosta työmarkkinaosapuolten neuvotteluitsenäisyyteen vedoten. Kuten naisten ja miesten välillä viime vaalikaudella kasvaneet palkkaerot kertovat, entiset toimenpiteet eivät ole olleet riittäviä. Koska kysymys on kuitenkin yhteiskunnallisesti erittäin keskeisestä asiasta, Kokoomus on päättänyt tarttua haasteeseen sen hankaluudesta huolimatta.

Ennen kaikkea piirihallitus muistuttaa siitä, että kysymys on niin hallituksen, kuntakentän kuin koko yhteiskunnan yhteisestä asiasta.

- Asian lopullinen ratkaisu vaatii vielä varmasti useampiakin neuvottelukierroksia, mutta olemme nyt saattaneet tämän kehityksen hyvälle alulle. Toivottavaa olisikin, että myös oppositio tuntisi oman vastuunsa mahdollisimman kestävän ratkaisun tukemiseksi poliittisten irtopisteiden keräilyn sijaan.


Copyright © 2007... Arctic Need Oy