Hyvät kuulijat!

Täällä Ulla Karvo eduskunnasta aiheenani jälleen ajankohtaiset poliittiset asiat.

Parhaillaan olen vielä valmistautumassa Suomen 90-vuotisitsenäisyyspäivän menoihin, mutta tätä puhettani kuunnellessasi nämä juhlallisuudet ovat jo takanapäin ja edessä on paluu arkeen ja lähenevän joulun odotukseen.

Eduskunnan syysistuntokausi on osaltaan päättymässä valtion ensi vuoden budjetin viimeistelyyn. Paljon hyvää ollaan saamassa aikaan, vaikka aivan kaikkiin toiveisiin ei pystytäkään vastaamaan vielä tässä sinivihreän hallituksen ensimmäisessä vuosibudjetissa.

Kokoomuksen tavoitteiden toteuttamisessa lähdetään joka tapauksessa voimallisesti liikkeelle. Pakettiin sisältyy lukuisia vaaliohjelmassamme tavoittelemiamme parannuksia.

Huomattavaa esimerkiksi on, että heti ensimmäisenä toimintavuotenaan hallitus on saanut tehtyä päätökset perintöverotuksen uudistamisesta, eläkeläisten verotuksen oikaisemisesta ja opiskelijoiden aseman parantamisesta. Vastikään julkistettiin lisäksi paljon kehuttu autoverouudistus.

Maanantaina hallituspuolueiden eduskuntaryhmät pääsivät sopuun myös siitä, mitä muutoksia hallituksen budjettiesitykseen tehdään vielä eduskunnassa. Menojen lisäyksiä on tulossa yhteensä vajaan 46 miljoonan euron edestä.

Suurin yksittäinen eduskunnassa tehtävä muutos on viiden miljoonan euron lisäraha yliopistojen perusrahoitukseen. Merkittäviä lisäyksiä on tulossa myös mm. ympäristö- ja vesihuoltotöihin, joiden määrärahoja kasvatetaan 5,5 miljoonalla eurolla. Yksityisteiden ylläpitoon lisätään 5 miljoonaa.

Lasten ja nuorten psykiatrisiin palveluihin osoitetaan vähintään 4 miljoonaa euroa budjettiin varatusta kehittämisrahasta, ja poliisin kenttätoimintaan lisätään 3,9 miljoonaa euroa avoimina olleiden virkojen täyttämiseksi.

Näin itsenäisyytemme juhlan kunniaksi on myös hienoa, että sotaveteraanien ja -invalidien kuntoutukseen lisätään 3 miljoonaa euroa jo aiemmin sovitun päälle. Koko määrärahalla turvataan kaikkien halukkaiden pääsy veteraanikuntoutukseen. Samalla hallitus uudistaa kuntoutuksen sisältöä ja parantaa puolisoiden ja sotainvalidien leskien asemaa.

Kaikki nämä esitykset ovat siis tulossa hallituksen jo aiemman paketin oheen, joka jo sinällään oli oikein onnistunut kokonaisuus.

Kuntapuoli saa edelleen merkittävästi lisärahaa, mikä helpottaa mm. syksyn palkkaratkaisujen rahoitusta. Tulossa on noin 755 miljoonaa euroa enemmän kuin aiemmin. Uutta edelliseen hallitukseen verrattuna on esimerkiksi se, että indeksitarkistukset toteutetaan täysimääräisesti.

Vaikka kuntia ja monia muitakin keskeisiä kohteita nyt muistetaankin todella tuntuvasti, niin on muistettava myös se, että suuria ovat myös tulevaisuuden tarpeet. Tämä pätee koko julkiseen sektoriin.

Tälläkin hetkellä olevista haasteista huolimatta elämme nyt kiistatta hyviä aikoja, jolloin emme saa unohtaa varautumista vaikeampiin kausiin. Suunnitteilla olevilla kunta- ja palvelurakenteen ja toisaalta myös sosiaalisektorin uudistuksilla pyritään parantamaan koko julkisen talouden kestokykyä.

Lyhentämällä valtion velkaa pidennämme osaltamme sitä leipää, jota valtiolta on jaettavana tulevina vuosina. Lainojen hallinta ja korkomenojen vähentäminen on yhtä olennaista valtiolle kuin se on jokaiselle lainaa ottaneelle suomalaiselle kotitaloudelle. Sitä kautta säästyvät varat ovat ohjattavissa jatkossa muihin käyttötarkoituksiin.

Tulevaisuudessa yhä enenevää huomiota on kiinnitettävä mm. aluepolitiikan nostamiseen jo Itä-Lapinkin kokemusten johdosta. Jo päätetyt tukitoimet ovat hyvä alku, mutta työtä siis riittää vielä seuraaviksi kolmeksikin vuodeksi.

Rauhallista joulun odotusta!


Copyright © 2007... Arctic Need Oy