Kevään kiireitä

Kevät on kiireistä aikaa. Viime viikkoina on vellonut mm. keskustelu Ylen tulevaisuudesta. Selvää on, ettei toimintaa voida jatkossa kattaa nykymallilla. Vuosi sitten parlamentaarinen työryhmä päätyi yksimieliseen esitykseen ns. mediamaksusta. Se aiheutti erittäin suurta vastustusta. Kansalaisten yhteydenotoista päätellen esitys oli kehnoista kehnoin. Tämän lisäksi myös eri puolueiden edustajat alkoivat epäröidä mediamaksun mielekkyyttä.

Seurauksena oli se, että ministeri Lindén totesi mediamaksulta puuttuvan parlamentaarisen tuen. Näin ollen esitystä ei kannattanut viedä eteenpäin. Puolueet kävivät asiasta neuvotteluita, mutta yhteisymmärrystä ei löytynyt. Erilaiset jatkotyöryhmät ryhtyvät nyt valmistelemaan asiaa, ja päätökset menevät ensi vaalikaudelle.

Tulevat vaalit heijastuvat jo osaltaan päätöksentekoon. Monissa asioissa on yhä vaikeampi löytää yhteisymmärrystä. Yksi hyvin etenevistä hankkeista näyttäisi sen sijaan olevan vaalipäivän siirto kuukaudella eteenpäin jo seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Kuulun itse perustuslakivaliokuntaan, ja kuulemiemme asiantuntijoiden mukaan siirrosta ei aiheutune erityisiä ongelmia. Lappilaisena voi kyllä olla tyytyväinen esityksen etenemiseen. Sääolosuhteet ovat yleensä huomattavasti paremmat huhti- kuin maaliskuussa, ja vaalityön tekeminen on silloin mielekkäämpää.

Kevään mittaan eduskunnan käsittelyyn on tulossa myös Lapin kannalta todella merkittäviä asioita. Ydinvoimapäätös lienee edessä jo ennen lomia, ja on isojen intressien kohteena, millainen esitys lopulta saadaan aikaan. Kokoomus on kaikkien kolmen luvan myöntämisen kannalla. Kysymyshän ei ole siitä, että kaikki kolme hakijaa ryhtyisivät välittömästi luvat saatuaan rakentamaan, vaan hankkeet lomittuisivat tarpeen mukaan. Esimerkiksi Fortumilta poistuu tulevaisuudessa kaksi voimalaa, ja he hakevat nyt korvaavaa voimaa varten lupaa.

Ydinvoiman lisärakentamisella on selvitysten mukaan kansan tuki. Suomen omavaraisuus ja kilpailukyvyn ylläpitäminen edellyttäisivät uusien lupien myöntämistä. Ilman kilpailukyvyn säilyttämistä emme voi taata hyvinvointiyhteiskunnan jatkoa. Esimerkiksi tuulivoima ei ole ratkaisu energiaongelmiin, mutta myös kaikki uusiutuvat energialähteet on hyödynnettävä.

Lapin kannalta ydinvoimapäätös on keskeinen. Teollisuus käyttää suurimman osan maakunnan energiankulutuksesta, ja lisäenergian saanti on maakunnan elinvoimaisuuden edellytys. Omalla alueella sijaitseva ydinvoimala takaisi meille hyvinvointia niin voimalan rakennusaikana kuin jatkossakin.

Muitakin tärkeitä uudistuksia on käsittelyssä. Muun muassa kaivoslaki ja vesilaki etenevät nyt valiokuntien kuulemisissa. Perustuslakivaliokunta jalkautuu huhtikuussa Inariin. Tarkoituksena on kuulla paikalliset ajankohtaiset näkymät ja myös miten kaivosasiat tulevat siellä esille.

Olennaista on saada Lappi-tietoutta levitettyä mahdollisimman laajasti ja perusteellisesti. Meidän asioistamme päättävät monesti ihmiset, jotka eivät ole koskaan edes käyneet Lapissa, ja siihen on syytä saada muutos.

Ulla Karvo
kansanedustaja (kok)


Copyright © 2010... Arctic Need Oy