Hallituksen talousraamit tukevat palveluja ja työllisyyttä

Etenevästä kevättalvesta on saatu tänä vuonna nauttia harvinaisen ristiriitaisissa tunnelmissa. Talouden kehittymisestä kertovat tiedot ovat syventäneet huolestusta samalla, kun valo ympärillä on lisääntynyt. Lapissakin, jossa työllisyys on välillä ehtinyt olla lupaavassa nousussa, ollaan nyt kokemassa takapakkia.

Uusi tilanne vaatii väistämättä vaikeiden aikojen kestämistä sekä keskittymistä uutta kasvua tuovaan toimintaan. Kokoomus on ottanut hallituksessa aktiivisen roolin, minkä lisäksi niin kunnissa, yrityksissä kuin muissakin yhteisöissä kannetaan nyt aitoa vastuuta. Vaikka taantuman lopullisen nujertamisen voidaan vientivetoisessa Suomessa katsoa riippuvan enemmän kansainvälisestä elpymisestä kuin kotimaisista toimistamme, niin se ei estä meitä tekemästä omaa osaamme niin hyvin kuin mahdollista.

Palvelujen turvaaminen on kuntien rahoituksen ehdoton ykkösasia. Tästä pidetään kiinni myös hallituksen vuosille 2010-2013 valmistelemissa budjettikehyksissä. Ensinnäkin kunnat saavat väliaikaisen 10 prosenttiyksikön korotuksen yhteisöverojen jako-osuuteensa ja tilaisuuden nostaa kiinteistöverojansa aiemmin sallittua enemmän. Poikkeuksellisen harvaan asutut alueet huomioidaan vielä erikseen valtion taholta, mikä on Lapille keskeinen voitto.

Toisesta päästä satsataan työllisyyteen. Työnantajien kela-maksun alentaminen on tässä suhteessa tuntuva lisäpanos. Työllisyydestä huolehtiminen on paras keino pitää huolta sekä taloudesta että ihmisten hyvinvoinnista. Lisä- ja täydennyskoulutukseen panostaminenkaan ei voisi olla ajankohtaisempaa, jotta pääsisimme jälleen osallisiksi talouden toivottavasti tulevista nousuista.

Kaiken kaikkiaan on käymässä yhä selvemmäksi, että käsillämme on todellakin mittava haaste, joka koskettaa jokaista suomalaista. Kokoomus uskoo silti tänäkin aikana rakentavaan yhteisvastuuseen ja välittämiseen. Emme halua olla syventämässä taantumaa leikkaamalla kaikkein vaikeimpina hetkinä, minkä on toisaalta merkittävä myös uutta suhdannepoliittista lisävelkaantumista ja tarkoin rajattuja veronkorotuksia.

Toisaalta on tärkeää mieltää myös se vastuu, mitä olemme lisävelkaantumisella ottamassa kannettavaksemme. Ilman kovaa työtä ja yhteistä sitoumusta sen hoitamispyrkimyksiin lähiaikojenkin lasku olisi jäämässä yhä pienempien ikäluokkien maksettavaksi.

Tilanteessa, jossa sekä elinkeinoelämämme tuotosten että työvoiman kysyntä näyttää olevan niukentumassa, voi olla hankala nähdä, mitä yksittäinen yritys tai ihminen voisi tehdä olosuhteiden edistämiseksi. Enempää ei varmasti voikaan edellyttää kuin että teemme jokainen parhaamme. Toivon ja yrittämisen sanomaa on tärkeä levittää erityisesti silloin, kun eletään haastavia aikoja. Järjestämällä verotustakin mahdollisimman paljon työntekoa ja muuta positiivista toimintaa suosivaksi annamme tilaa tulevaisuuden onnistumisille.

Ulla Karvo
kansanedustaja (kok)


Copyright © 2008... Arctic Need Oy