Entistä vahvemmin eväin Euroopassa

Suomi on ollut EU:n jäsen vuodesta 1995. Tänä vuonna tulee täyteen myös 10 vuotta euroaikaa. Onkin jo perusteltua sanoa, että maamme oppivuodet ovat ohitse, ja Suomelta on syytä odottaa yhä voimallisempaa panosta omaan edunvalvontaansa ja aloitteellisuuteen yhä laajemmassa unionissa. Suomi on tunnistanut itsensä ennen kaikkea avoimuuden, toiminnan tehostamisen sekä pientenkin maiden asemaa turvaavien yhteisten pelisääntöjen ajajana. Nämä asiat korostuvat myös juuri eduskunnan käsittelyssä olleessa hallituksen tuoreessa EU-selonteossa. Erityisen tärkeää on, että selonteossa hahmottuvat Suomen EU-politiikan suuret linjat. Vähintään yhtä olennaista kuin löytää konsensus siitä, monelleko lautaselle Suomelle tarjoillaan Eurooppa-neuvoston kokouksissa, onkin keskustella siitä, minkä sisältöisiä kattauksia Suomi toivoo EU-pöytiin.

EU:n integraation syventäminen on nähty monissa kohdin tarpeelliseksi, ja kannatan tätä kehitystä. Nykypäivän maailmassa EU kuuluu sinne, missä ylikansallisia haasteita ratkotaan ja tarvitaan ison kokoluokan neuvotteluvoimaa. Samalla on muistettava, että onnistunut yhteistyö on myös onnistunutta työnjakoa. Läheisyysperiaatteesta ei ole syytä tinkiä asioissa tai tilanteissa, joissa EU-tason yhteistoiminnasta ei ole nähtävissä selkeää lisäarvoa.

Oman haasteensa tuo se, että EU:n jäsenvaltioilla on paitsi paljon yhteistä niin myös erilaista. Vallitsevat kulttuurierot ja lainsäädäntöjen omaleimaisuus estävät helposti löytämästä yhteisiä säveliä. Ei tarvitse mennä kauaskaan: kun katsoo rajaesteitä Suomen ja Ruotsin välillä, niin voidaan nähdä, mikä vaikeus on asioiden yhteensovittamisessa EU-tasolla. Jäsenmaiden tuomioistuinten päätösten vastavuoroinen tunnustaminen on hyvä esimerkki asiasta, jossa eteneminen edellyttää jäsenvaltioilta vahvaa keskinäistä luottamusta toistensa järjestelmiin. Niin ikään tavoitteeksi asetettu sosiaaliturvan yhteensovittaminen on haasteellista niin kauan kuin unionin sisälläkin on suuria elintasoeroja. Tämäntapaisissa tavoitteissa onkin edettävä maltilla positiivista kehitystä tukien.

EU-budjetin osalta erityisen tervetullut on hallituksen linjaus budjettikausien sovittamisesta Euroopan parlamentin ja komission valintarytmiin. Tämä voisi korostaa osaltaan kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia ja tekisi entistä helpommaksi ottaa huomioon myös talouden muutokset. Maatalous sekä alue- ja rakennepolitiikka muodostavat edelleen pääosan menoista, vaikka mukaan pyritään saamaan uudempiakin painotuksia. Selonteossa on huomioitu hyvin pohjoisen harva asutus, pitkät välimatkat ja poikkeukselliset sääolosuhteet. EU-tuet ovat olleet Lapille tärkeitä, ja ne ovat jatkossakin perusteltuja juuri edellä mainittujen olosuhteiden johdosta.

Alue- ja rakennepolitiikan sisällön ja hallinnon yksinkertaistamiseen on kuitenkin panostettava. Ohjelmakaudet lähtevät liikkeelle hitaasti, eikä kitkatonta jatkumoa kausien välille ole kehittynyt. Järjestelmän tehokkuus edellyttää projektihallinnon raakaa yksinkertaistamista. Lisäksi Suomessa on syytä miettiä, miten rahoitusta saataisiin suunnattua yhä enemmän myös pysyviin investointeihin. Ympäri Eurooppaa on esimerkiksi toteutettu EU-rahoituksella kaivattuja rakennushankkeita, jotka sekä tekevät EU:n näkyväksi kansalaisille että tuovat aina mukanaan oman työllisyysvaikutuksensa.

Kansallinen aluepolitiikka ja EU:n alue- ja rakennepolitiikka täydentävät toisiaan, ja kansallisesti on myös pystyttävä varautumaan EU:ssa tapahtuviin muutoksiin. Unionissa tärkeä on myös pohjoinen ulottuvuus. Välimeren maiden tavoin Itämeren alueen ja pohjoisen Euroopan on pyrittävä entistäkin tiiviimpään yhteistyöhön.

Kaiken kaikkiaan EU:n jäsenyys on tuonut meille paljon mittaamatontakin hyvää, ja Suomen on varmasti parempi olla EU:n jäsen kuin sen ulkopuolella. Nettomaksaja-asemastamme huolimatta olemme siis saamapuolella, ja EU:n toimintakyky kansalaistensa hyväksi toivottavasti vielä paranee, kunhan uusi Lissabonin sopimus saadaan kaikissa jäsenmaissa hyväksytyksi.

Ulla Karvo
kansanedustaja (kok)

Copyright © 2008... Arctic Need Oy