Budjetilla kiinni syksyn haasteisiin

Maailmantalouden syöksy on nyt osoittanut tasaantumisen merkkejä, ja BKT:n kasvuarvioiden heikkeneminen on ohi. Tämän hetken suurin ongelma on työttömyyden kasvu. Ensi vuonna työttömyyden arvioidaan olevan 10,5 %:n tasolla. Lapissa lähenneltiin jo tämän vuoden kesäkuussa 15 %:n työttömyyslukuja.

Viime viikolla valtiovarainministeri Katainen antoi kolmannen budjettiesityksensä. Vallitsevassa taloustilanteessa esityksen tekeminen on ollut haastava tehtävä. Arvostelijoita löytyi nopeasti, mutta niin löytyy myös perusteluja tehdyille linjauksille.

Ennen kaikkea on muistettava mihin kokonaisuuteen nyt julkistettu budjettiesitys liittyy. Kuluvan vuoden budjettiesitys on ollut Euroopan elvyttävimpiä, ja sitä on täydennetty matkan varrella. Jo aiemmin tehdyt elvytyspäätökset hillitsevät työttömyyden kasvua, koska suuret väylähankkeet ja iso osa korjausrakentamisesta käynnistyvät tänä syksynä.

Ensi vuoden esityksessä keskitytään nimenomaan työllisyyden parantamiseen. Työllisyyttä tukevia investointeja aikaistetaan. Tällä toimenpiteellä saadaan varmistettua noin 10 000 henkilötyövuotta.

Taantuma koettelee myös kuntien taloutta. Kuntien menot ovat kasvaneet voimakkaasti tällä vuosikymmenellä. Varautuminen taantumaan ja väestön ikääntymiseen on ollut heikkoa hyvinä aikoina, ja vallitsevassa suhdannetilanteessa se on vieläkin haasteellisempaa. Toimintamenojen kasvu kunnissa oli vuonna 2008 7,2 %. Verotulojen ehtyessä on mahdotonta pitää yllä kaikkia samoja palveluita samalla tasolla.

Valtio ei voi ottaa täydellistä vastuuta kuntien alijäämistä. Jo tehdyillä ratkaisuilla valtio velkaantuu kymmenkertaisesti verrattuna kuntakenttään. Aiemmat ratkaisut kuntien hyväksi tekevät kunnille ainakin 600 miljoonan euron lisätulot. Kela-maksun poisto tuo yksistään 250 miljoonan euron helpotuksen ja yhteisöveron tuotto-osuuden muutoksella tulee vielä lisää tuloja. Mahdollisia lisäratkaisuja haetaan budjettiriihessä.

Kauppa- ja ravintolaruuan alv-ale on yksi kiinnostava päätösaihe. Kokoomuksen kannalta on pidetty tärkeänä, että asiassa ei suljeta pois joustavia ratkaisuja. Sanomattakin on selvää, että Lapissa hyödyttäisiin edelleen alennuksen ulottamisesta ravintoloihin. Noutomyynnin verotuksellinen eroaminen voi myös tuoda ravintoloillekin vaikutuksensa ja seurauksensa hintoihin.

Nyt jos koskaan kaikkien olisi yritettävä toimia yhteisen hyvän eteen. Hallitus on osaltaan valmis vauhdittamaan työllisyyttä ja talouden toimintaa edistävien ratkaisujen syntymistä. Työmarkkinaratkaisuilla on suuri vaikutus koko talouden tilanteeseen, ja niihin on syytä kiinnittää huomiota. Yrityksillä on toisaalta ollut vaikeuksia rahoitusmarkkinoiden nihkeyden takia, ja hallitus pyrkii verotusmenettelyin parantamaan yritysten maksuvalmiutta työpaikkojen turvaamiseksi. Olennaisinta on huolehtia siitä, että taantuman väistyttyä meillä olisi tarjolla motivoitunutta ja osaavaa työvoimaa, nuoria myöten.

Ulla Karvo
kansanedustaja (kok)


Copyright © 2008... Arctic Need Oy