Kasvua koulutuksesta

Suomalaisten korkea sivistys ja osaaminen sekä laadukas ja maksuton koulutus ovat hyvinvointiyhteiskuntamme perusta. Koulutus- ja tiedepolitiikan arvostus näkyy myös hallituksen vuoden 2010 talousarviossa. Valtiovarainministeri Kataisen ja opetusministeri Virkkusen yhteistyöllä budjettiesityksessä on selkeä, koko koulutuskentän kattava osaamispainotus.

POP-ohjelman kautta perusopetuksen laadun parantamiseen ohjataan yli 62 miljoonaa euroa. Myös taiteen perusopetuksen, joustavan perusopetuksen sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan resursseja lisätään. POP-rahoja ohjataan niin ryhmäkokojen pienentämiseen, perusopetukseen kuin opettajien täydennyskoulutukseen. Täydennyskoulutusta varten on varattu 8 miljoonaa euroa, jonka on tarkoitus riittää 32 000 opettajalle. Painopiste on niissä opettajissa, jotka eivät ole viime vuosina voineet kouluttautua.

Lisärahoitusta kohdistetaan myös nuorten työllistämiseen ja ammatillisen peruskoulutuksen lisäämiseen. Ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja lisätään edelleen noin 1300 loppuvuoden ja ensi vuoden aikana. Kaikkiaan nuoriin ja vastavalmistuneisiin panostetaan 50 miljoonaa euroa lisää. On ensisijaisen tärkeää, että jokainen nuori saa mahdollisuuden opiskelu- tai työpaikkaan eikä jää koulutuksen ulkopuolelle.

Korkeakoulut ja tiedepolitiikkakin saavat osansa vuoden 2010 budjetista. Yliopistouudistus etenee, ja yliopistojen perusrahoitus nousee hallitusohjelman mukaisesti 20 miljoonalla eurolla. Myös tutkimusinfrastruktuuriin saatiin odotettu määräraha. Uutta otetta tarvitaankin, jotta maailman parhaan peruskoulutuksen saaneille lapsille ja nuorille olisi tarjolla myös erinomaisia yliopistoja - täällä koti-Suomessakin.

Menestyksemme ei kuitenkaan riipu vain tulevista sukupolvista, vaan myös jo nyt työiässä olevista ja heidän mahdollisuuksistaan. Hallituksen panostukset aikuiskoulutuspolitiikkaan vastaavat suoraan tähän tarpeeseen. Koko työikäisen aikuisväestön mahdollisuuksia osaamisensa kehittämiseen parannetaan. Oppisopimusmuotoisen ja muun ammatillisen lisäkoulutuksen tarjontaa lisätään, ja korkeakoulutettujen oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus laajenee.

Erityisen tyytyväinen voi olla päätökseen aikuiskoulutusetuuksien selkeyttämisestä ja tasokorotuksesta. Vuositasolla uudistusten vaikutukset valtionosuuteen arvioidaan 6,4 miljoonaksi euroksi. Tällä satsauksella hallitus mahdollistaa koulutuksen kaikille halukkaille. Aikuiskoulutustuki on jatkossa korkeampi kuin vuorotteluvapaan aikainen toimeentuloturva, mikä varmasti myös kannustaa kouluttautumaan. Samalla kun nujerramme lamaa, onkin huolehdittava siitä, että olemme tulevaisuudessa hyvissä asemissa ja pärjäämme osaamisellamme myös kansainvälisessä kilpailussa.

Ulla Karvo
kansanedustaja (kok)


Copyright © 2008... Arctic Need Oy