Lapin kokoomus: Nyt on aika panostaa Paras-hankkeeseen

Lapin kokoomus kokoontui syyskokoukseensa lauantaina Rovaniemellä. Syyskokous esitti kannanottonaan, että panostuksia Paras-hankkeen etenemiseen on voimistettava. Valtioneuvosto antoi viime viikolla selonteon hankkeen tilanteesta, ja vaikka kyseessä oli väliraportti, sen pohjalta on nähtävissä, ettei asia ole edennyt toiveiden mukaisesti.

Kuntaliitokset ovat lisääntyneet jonkin verran mutta eivät tarpeeksi. Nyt on toiminnan aika, koska porkkanarahat liitoksiin loppuvat vuonna 2013. Lapin kokoomus katsoo, ettei palvelupuolella ole päästy tarpeellisiin rakenteellisiin toimenpiteisiin. Tavoitteena tulee vahvasti olla 2010–luvun alkupuolelta nopeasti heikentyvän huoltosuhteen vaikutusten torjuminen erityisesti käyttömenojen kasvua hillitsemällä. Huomiota on myös kiinnitettävä alueellisten erojen aiheuttamiin haasteisiin. Lapin erityisolosuhteet vaativat erityisiä toimenpiteitä.

Talouskriisi vaikeuttaa kuntien tilannetta, mutta se voidaan nähdä myös kannustimena rakenteellisten uudistusten aikaansaamiseksi. Asiaa koskeva puitelaki päättyy vuonna 2012, ja siihen mennessä ratkaisuja on saatava aikaan. Kuntia on painostettava yhteistyöhön, jotta hyvinvointiyhteiskunnan palvelut voidaan turvata tulevaisuudessa. Lapin kokoomus suhtautuu Paras-hankkeeseen myönteisesti, mutta ongelmia täytyy ratkoa tässä ja nyt, vastuuta ei voida väistää.


Copyright © 2008... Arctic Need Oy