Kokoomus kannattaa pienten lasten kotihoitoa

Uuden Rovaniemen kaupungin perustaminen on tuottanut hyviä toiminnallisia ja taloudellisia tuloksia. Työpaikkoja syntyy, asukasmäärä lisääntyy ja verotulopohja kehittyy myönteisesti.

Yksi suurimmista ilonaiheista on Rovaniemen päivähoitoikäisten lasten kokonaismäärä. Alle kouluikäisiä on nyt noin 4800 lasta, ja tämän joukon päivähoitoikäisistä hakeutuu päivähoidon piiriin noin 70 %. Lasten määrän ennustetaan kasvavan edelleen noin 500 lapsella vuoteen 2015 mennessä. Kun oletetaan, että vuonna 2015 päivähoitopalveluihin hakeudutaan samassa prosenttisuhteessa, niin käyttäjiä olisi runsaat 300 lasta enemmän kuin vuonna 2009.

Pienten lasten kotihoidon tukeminen on Kokoomus–puolueelle erittäin tärkeä arvokysymys. Kotien mahdollisuuksien lisääminen täytyy kuitenkin järjestää siten, että toimitaan tasa-arvoisesti yhteiskunnan kaikkia muita ryhmiä kohtaan. Tärkeää on myös arvioida vastuullisesti päätösten kokonaiskulut.

Rovaniemen kaupunki teettikin selvityksen kotihoidontuen kuntalisän maksamisen vaikutuksista jo keväällä 2007. Selvityksen tulos oli, että rajaamattoman toiminnan lisäkustannus olisi 1,7 miljoonaa euroa vuodessa.

Piti kulua kaksi vuotta ennen kuin kaupunginvaltuusto oli valmis kirjaamaan päätöksen, että kotihoidon tuen kuntalisäkokeiluun ryhdytään sellaisin rajauksin, joiden tavoitteena tulee olla vähentää kaupungin järjestämän lasten päivähoidon kysyntää 80-100 paikkaa.

Valtuuston päätös nimenomaan rajausten käyttöön ottamisesta loi riittävät ja välttämättömät edellytykset ryhtyä pohtimaan uusia vaihtoehtoja pienten lasten perheille ja toimia silti annetun määrärahan puitteissa.

Valitettavasti täytyy todeta, että uuden Rovaniemen myönteinen kehitys ei edelleenkään ulotu demokratian kunnioittamiseen. Koulutuslautakunta ja kaupunginhallitus ovat nimittäin yhtenevillä äänestyspäätöksillä poikenneet sekä kaupunginvaltuuston selväsanaisesta päätöksestä että viranhaltijoiden perusteellisesta valmistelutyöstä.

Rovaniemen koulutuslautakunta pysyi valtuuston päätöksessä vain yhden kokouksen ajan (10.11.2009 § 82). Päätökseen nimittäin on kirjattu, että lautakunta asettaa myöhemmin tiettyjä ehtoja. Viranhaltijat tuottivat valmistelussaan evästyksen mukaisen päätösehdotuksen, jolla oli myös talouspäällikön hyväksyntä.

Kuitenkin kokouksessaan 20.4.2010 § 23 koulutuslautakunnan enemmistö hylkäsi viranhaltijoidensa esille nostamat tosiasiat ja saneli puheenjohtajansa Leena Aspegren (kesk.) esityksestä päätöksen, jonka seuraukset ovat vuoden 2007 selvityksen mukaisia. Koulutuslautakunnan esittelijä irtaantui päätöksestä eriävällä mielipiteellä.

Peruspalveluista vastaava apulaiskaupunginjohtaja käytti nk. otto-oikeutta ja siirsi lautakunnan päätöksen kaupunginhallituksen ratkaistavaksi. Kaupunginhallitus kuitenkin pysytti Tuula Mäntymäen (kesk.) esityksestä lautakunnan päätöksen voimassa. Äänestyskoalitioon kuuluivat Keskusta, Sdp, Vasemmistoliitto ja Vihreät.

Kokoomuksen valtuustoryhmä tuomitsee sekä luottamushenkilöiden vastuuttoman toiminnan että syntyneen tilanteen, jossa valtuuston päätösten toimeenpano on aiheuttanut kuluerän, johon talousarviossa ei ole varauduttu. Kaupunginhallituksen voidaan katsoa ylittäneen toimivaltansa, ja tältä osin päätöstä on pidettävä Kuntalain vastaisena ja siten jopa laittomana.

Ulla Karvo
Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja


Copyright © 2010... Arctic Need Oy