Koulutus on tärkeimpiä tulevaisuussatsauksia

Ilman koulutusta ja osaamista on vaikea kuvitella sellaista yhteiskuntaa, jossa me nyt elämme. Hallituksen ensi vuotta koskevassa budjettiesityksessä ne onkin asetettu jälleen korkealle prioriteetille. Vahvassa osaamisbudjetissa on panostettu niin perusopetukseen, aikuiskoulutukseen kuin nuorten opintojen etenemiseen.

Erityisesti hallitus on halunnut huolehtia siitä, ettei perusopetuksen laadusta tingitä taloudellisesti vaikeanakaan aikana. Oppimisen iloa ja intoa on ruokittava jo opinpolun alkutaipaleella, jolloin se auttaa läpi koko elämän. Ns. POP- eli perusopetus paremmaksi -ohjelmaan suunnataan ensi vuonna peräti 80 miljoonaa euroa. Rahojen turvin suomalaiset lapset voivat opiskella pienemmissä opetusryhmissä, jolloin opettajalla on enemmän aikaa jokaiselle oppijalle. Myös erityisopetuksen ja oppilaan ohjauksen resursseja on jo kolmen vuoden ajan lisätty.

Varsinaiseksi menestystarinaksi on osoittautunut koulujen kerhotoiminnan tuki. Kerhorahojen turvin suomalaisiin kouluihin on syntynyt muutamassa vuodessa yli 12 000 uutta kerhoa. Näillä panostuksilla voidaan taata se, että jokaisella lapsella on mahdollisuus ainakin yhteen viikoittaiseen harrastukseen. Kun lapset ja nuoret otetaan mukaan suunnittelemaan toimintaa, tarjonta on myös aidosti mieluista.

Eräs keskeinen tekijä suomalaisten hyvien oppimistulosten takana ovat toisaalta taitavat opettajat. Osana POP-ohjelmaa käynnistettiin tänä vuonna opettajien täydennyskoulutusohjelma Osaava, joka jatkuu myös ensi vuonna. Kuten aikaisemminkin, painopisteenä ovat ne opettajat, jotka eivät aikaisemmin syystä tai toisesta ole vielä päässeet täydennyskoulutukseen. Valtion rahoituksen turvin täydennyskoulutusta saa ensi vuonna yli 30 000 opettajaa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön budjetti sisältää myös mittavia panostuksia työurien pidentämiseen alkupäästä. Uudistuksessa keskitytään etenkin opinto-ohjauksen kehittämiseen, jota halutaan parantaa kaikilla koulutusasteilla. Kun opinpolku on mahdollisimman selkeä, myös eteneminen koulutuksen nivelvaiheissa tapahtuu jouhevammin. Tavoitteena on alentaa korkeakouluopintojen aloittamisikää vuodella. Ammatillisen koulutuksen puolella töitä tehdään sen eteen, että yhä useampi koulutuksen aloittaneista myös valmistuisi.

Opinto-ohjauksen kehittämisen ohella pakettiin sisältyy myös paljon puhututtanut pääsykoejärjestelmän uudistaminen. Suunnitteilla on perusteellinen opiskelijavalintojen remontti, joka aloitetaan asteittain jo ensi keväänä. Ensimmäistä kertaa opiskelupaikkaa hakevien asemaa pyritään parantamaan niin, että jo korkeakoulututkinnon tai opiskeluoikeuden omaavat hakijat valittaisiin erillisvalinnoilla. Sähköistä hakujärjestelmää kehitetään myös, jotta uusi järjestelmä olisi käytössä jo vuoden 2013 valinnoissa.

Positiivisena asiana opetus- ja kulttuuriministeriön budjetissa on myös ammatillisen koulutuksen opiskelijapaikkojen lisääminen jälleen 500 opiskelijapaikalla. Koko hallituskauden aikana paikkoja on lisätty yhteensä yli 11 000 paikkaa.

Budjetin osaamispainotuksilla hallitus on osoittanut kaukonäköisyyttä ja tulevaisuusorientoituneisuutta. Nyt on aika vahvistaa orastavaa talouskasvua ja varmistua siitä, että suomalaisella osaamisella pärjätään myös jatkossa. Toimet, joilla ehkäistään syrjäytymistä ja tarjotaan nuorille mielekkäitä vaihtoehtoja, kantavat hedelmää pitkälle tulevaisuuteen.

Ulla Karvo
kansanedustaja (kok)


Copyright © 2010... Arctic Need Oy