Lapin vaalipiiristä valittuna edustajana tavoitteenani on seurata erityisen tarkasti kaikkea Lappia koskevaa politiikkaa sekä pyrkiä siten vaikuttamaan lappilaisten etujen huomioimiseksi eri yhteyksissä.

Lisäksi työnkuvaani vaikuttavat jäsenyyteni eduskunnan perustuslakivaliokunnassa ja suuressa valiokunnassa. Nämä molemmat valiokunnat ovat minulle hyviä väyliä ottaa kantaa ja vaikuttaa myös Lapin kannalta keskeisiin asioihin, kuten kansalaisten perusoikeuksien toteutumiseen eri lakiesityksissä ja Suomen EU-politiikan valmisteluun. Sivistysvaliokunnan ja hallintovaliokunnan varajäsenyyksieni kautta pystyn seuraamaan myös Lapin kannalta tärkeää koulutus- ja sivistyspolitiikkaa sekä kuntien palvelu- ja rakenneuudistuksen etenemistä ym. hallinnon ja alueiden kehittämistä.

Jäsenyyteni Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnassa ja toimimiseni Suomen edustajana Arktisen alueen parlamentaarikkokonferenssissa tuovat osaltaan kansainvälistä ulottuvuutta omaan eduskuntatyöhöni. Pohjoismaiden neuvostossa minut on valittu myös elinkeinovaliokunnan varapuheenjohtajaksi.

Alkaneen vaalikauden eduskuntatyön pohjana on kaiken kaikkiaan Vanhasen - Kataisen hallituksen hallitusohjelma. Hienon vaalituloksensa ansiosta ja onnistuneiden hallitusneuvottujen seurauksena kokoomuksen vaaleissa asettamat tavoitteet näkyvät siinä vahvasti, ja tuen myös näiden tavoitteiden toteuttamista.

Pohjoisen näkökulmasta on erityisen keskeistä edistää maamme alueellista kehittymistä entistä tasapainoisempaan suuntaan. Suomalaisen työllisyyden turvaaminen, globaalista kilpailukyvystämme huolehtiminen sekä kuntatalouksiemme vahvistaminen ja maamme sisäisen muuttoliikkeen hillitseminen ovat meille nyt suurimpia haasteita.

Maakunnallisessa katsannossa pidän entistä työnantajaani Lapin liittoa ilman muuta tärkeimpänä yhteistyötahona. Esimerkiksi kunta- ja palvelu-uudistuksen määrätietoinen toteuttaminen vaatii vahvaa maakunnallista panosta, minkä ohella on tietysti välttämätöntä, että myös kunnat sitoutuvat siihen täysillä.

Lisätietoja:

Eduskunta
Valtioneuvosto

Kokoomus
Lapin Kokoomus